Tervetuloa kotisivuilleni!

Olen Ilmari Rostila ja olin perussuomalaisten ehdokas kuntavaaleissa 2017. Numeroni on 483.
Ota yhteyttä
sähköpostilla: ilmari.rostila@gmail.com
puhelimella: 0405229301
tai tule tapaamaan minua Keskustorilla 27.3. klo 12-15 ja 28.3.-30.3. klo 14-16 (paikka: Tampereen perussuomalaisten vaalimökki).

Tulin 2012 valituksi Tampereen kaupunginvaltuustoon äänimäärällä 570.

Toimin Tampereen kaupunginvaltuuston perussuomalaisten ryhmän puheenjohtajana vuosina 2013-2014.

Olen kansallismielinen. Samaistun suomenkielisiin ihmisiin. Teen arvovalintani tästä näkökulmasta, ”oma väki ensin”.

Asioita vasemmasta ylänurkasta katsova valtamedia määrittelee kansallismieliset ”äärioikeistoksi”. Näköharhainen media kertoi, että Itävallan kansasta lähes puolet äänesti viime syksyllä presidentinvaaleissa ”äärioikeiston” ehdokasta. Ruotsalaisista viidennes kannattaa selvitysten mukaan Ruotsidemokraatteja ja vähintään neljännes ranskalaisista on valmis äänestämään Le Peniä. Media ei näe mitään outoa tavassaan katsoa maailmaa, nimittää näitä puolueita ja niiden kannattajia ”äärioikeistoksi”.

Suurimmat ongelmamme ovat:
1. Hallitsematon maahanmuutto
2. Euroopan unioni ja euro
3. Työttömyys ja tarpeettomuuden kokemus. Nuorten ja työelämästä ulos siirrettyjen vaikeus löytää paikka yhteiskunnassa ja saada arvostusta. Ikäihmisillä tarpeettomuuden tunne ilmenee yksinäisyytenä.
4. Väärät lääkkeet, joilla hoidetaan ihmisten vaikeutta löytää paikka yhteiskunnassa. Mielialalääkkeet ja terapia syrjäyttävät toiminnallisuuden ja ihmisten tarpeen kasvaa haasteissa.
5. Ruotsin opiskelun pakollisuus: ”pakkoruotsi” muodostaa hyvinvointitappion, arkisen sortokoneiston ja henkisen taakan. Tilanteeseen on johtanut suomenkielisten huono itsetunto.
6. Leimautumisen pelko, uhka sananvapaudelle ja valtamedian toiminta valeuutisten ja tarkoitushakuisten puolitotuuksien tuottajana.

Tavallinen tamperelainen ensin

Asetun ehdokkaaksi Tampereen kuntavaalissa, koska haluan tukea Tampereen perussuomalaisten kuntavaaliohjelmaa. Perussuomalaiset ovat Tampereella kansanliike tavallisten ihmisten puolesta. Ykkösasioita ovat palvelujen turvaaminen kaikille ja mahdollisuuksien avaaminen jokaiselle työttömälle. Tämä edellyttää säästäväisyyttä kaupungin taloudessa, jonka jättihankkeet (tunneli, ratikka) ovat vaarantaneet. Tarpeellisissa palveluissa ei pidä säästää.

Suurimmat ongelmat Tampereella ovat: – Ikä-ihmisten yksinäisyys ja turvattomuus. Tulee estää hoitajien jatkuva vaihtuminen ja tarjota enemmän mahdollisuuksia mieluiseen toimintaan vaikkapa ruokailun ja liikunnan merkeissä. – Työttömyys. Markkinavoimat ovat ajaneet liian monen nuoren ja vanhemmankin sohvalle istumaan. Kaupungin tulee edistää työpaikkojen syntymistä hankkeilla (kuten homekoulujen korjaaminen) ja tarjoamalla mahdollisuuksia hyödylliseen toimintaan, joka vastaa työttömän kiinnostusta ja tulevaisuuden tarpeita.

Tärkeitä asioita minulle ovat: – Oma väki ensin – ei pysyviä yö- ja ruokavieraita (”maahan muuttaminen” on kielteinen asia). – Perhetyö ja sellainen toiminta lasten ja nuorten kanssa, joka tukee vanhempia ja ehkäisee turhia lasten huostaanottoja. – Pienten lähikoulujen turvaaminen. Tällä on lapsen hyvinvoinnin kannalta monia etuja. – Ruotsi valinnaiseksi kokeilu Tampereelle (oikeus vaihtaa ruotsi toiseen vieraaseen kieleen).

Kaupungin vastuuta sosiaali- ja terveyspalveluista siirretään tulevina vuosina maakunnalle. Kaupungin tehtävä hoidon ja muun avun antamisessa, sekä työttömyyden vähentämisessä muuttuu. Kaupungin on kuitenkin tulevaisuudessakin tehtävä parhaansa lasten ja nuorten kehityksen turvaamisessa, ikäihmisten yksinäisyyden ehkäisemisessä ja työttömien tukemisessa.

Perussuomalaisilla on syytä myös itsekritiikkiin. Toiminta hallituksessa ja kansanliike tavallisten ihmisten puolesta on yhdistettävä nykyistä paremmin.

Ilmari Rostila
Kaupunginvaltuutettu
Professori (emeritus),
yhteiskuntatieteiden tohtori

18.2. 2013 käytin seuraavan ryhmäpuheenvuoron Pormestariohjelmasta

Perussuomalaisten pelko on viisauden alku, sanotaan. Me vaikutamme tätä kautta ja meidän kautta kansalaiset voivat tuoda esille tärkeänä pitämiään asioita. Olemme suurin pormestariohjelmaan sitoutumaton valtuustoryhmä. Irvileuka voisi kysyä mitä niin hatara esitys voi sitoa. Mikä saattoi koalition yhteen? Onko liimana valtakunnallinen perussuomalaisten pelko?

Linjamme on rosoinen asialinja. Olemme peruspalveluiden turvaamisen puolesta monopolistista näennäiskilpailua, huutolaiskansalaisuutta ja ammattilaisuuden kuristamista vastaan.

Olemme demokraattisen, osallistavan ja kevyen hallinnon puolesta virkavaltaa vastaan, Tampereen tilaaja-tuottaja-mallin ja pormestarimallin yhdistelmänä syntynyttä ”johtamista johtamisen päälle” rakennetta vastaan, kansalaisten toiminnallisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta väärinkäytettyä asiantuntijavaltaa ja medikalisointia vastaan, ihmisiin investoimisen puolesta liian kalliita infrainvestointeja vastaan. Hankintapolitiikkaa on toteutettava paikallista yrittäjyyttä tukien, yrittäjyys on Tampereen pärjäämisen avaintekijä.

Esitämme, että pormestariohjelmaa ei oteta Tampereen kaupungin strategiatyön pohjaksi.

Miksi?

Ensiksi, peruspalvelut. Kuten tiedetään, tasa-arvopuhetulvan suojissa purettu ”hyvinvointivaltio” asettaa kunnan haasteeksi terveyden eriarvoisuutta tuottavan palvelujärjestelmän, jossa on kolmen kerroksen väkeä. Purkamisen tuloksena kunta on kuvitteellisen hyvinvointivaltion perälauta, joka hoitaa köyhät ja kipeät. Tämän tehtävän hoitamiseen välttämättömät taloudelliset mahdollisuudet kuitenkin kapenvat. Tampereen talous on alijäämäinen jo kolmatta vuotta peräkkäin ja tulevaisuus, mm. velkarahan hinta on hämärän peitossa. Samaan aikaan investointitarve ja -suunnitelmat ylittävät lähes kaksinkertaisesti nykyisen investointitason. Valtionosuuksia tullaan supistamaan sadoilla miljoonilla joka vuosi tulevalla valtuustokaudella. Jokainen sadan miljoonan supistus kansallisella tasolla merkitsee Tamperelle n. 4 miljoonan tulovähennystä. Yhtälö on mahdoton.

Edelliseen liittyen, mitä tarkoittaa ohjelman lause: Palveluiden määrää ja laatua ja niiden vaatimaa menotasoa tarkastellaan samaan aikaan tulopohjan kanssa” kun palvelujen tarve pikemmin kasvaa kuin vähenee muun muassa väestönkasvun ja väestön ikääntymisen vuoksi. Myös palkankorotukset ja muiden kustannustekijöiden (esim. vuokrat, lääkkeet ja hoitotarvikkeet) muutokset nostavat kustannuksia vuosittain. Suurimpia nettokustannusten kasvuun vaikuttavia tekijöitä ovat mm. erikoissairaanhoidon menot (Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tilaus) ja toimeentuloturva.

Valitettavasti ohjelman lauseet peruspalvelujen tehostamisesta tai tuottamisesta halvemmalla ovat suurelta osin tuulentupia, eivät realismia. Kilpailuttamalla voidaan saada hetkellinen hintaetu, mutta se menetetään pian suurten hyvinvointimonopolien päästessä kiristämään – laatuedusta puhumattakaan. Ilman palvelun käyttäjän todellista kuluttajavaltaa, jota yhteisvastuullinen ammattilainen tukee, rakennamme mielenterveyskuntoutujien, ikäihmisten ja lastensuojelulasten uutta syytinkijärjestelmää. Miten huolehditaan siitä, että kuntouttava työote toteutuu?

Yhteenlaskien: pormestariohjelma ei suojaa tarpeeksi peruspalveluja ja perusturvaa. Meillä on peruspalvelujen ja perusturvan osalta hätätila. Tämä pitää sanoa suoraan ja ottaa se kuntapolitiikan lähtökohdaksi. Palvelujen ja perusturvan pelastaminen vaatii rajuja otteita. Toimivat peruspalvelut tulisi nähdä hyvinvointitekijänä myös asukkaille ja alan ammattilaisille ja laajemmin Tampereen vetovoimatekijänä. Verojen ja maksujen korotuksia ei suljeta ohjelmassa pois, eikä varmaan voidakaan sulkea.

Perussuomalaisten mielestä nyt olisi säästettävä kaikesta muusta kuin peruspalveluista. Mutta mitä ohjelmassa sanotaan investoinneista?: “Kaupungin kehitykseen on uskallettava investoida. Investoinneissa pidetään etusijalla hankkeita, jotka mahdollistavat kaupunkirakenteen kestävän kehityksen ja joilla voidaan saavuttaa säästöjä käyttötaloudessa.”

Mitä nämä hankkeet ovat, joilla voidaan saavuttaa säästöjä käyttötaloudessa? Ratikka ja tunneli eivät ole tällaisia hankkeita?

Ohjelmassa sanotaan: “Käyttötalouden ja investointien rahoitus käsitellään budjetoinnissa selkeästi erillään, jotta vältetään niiden vastakkainasettelu.” Tässä hädässä vastakkainasettelua ei voida välttää.

Toiseksi, EI tilaaja-tuottaja –mallille. Mallin kriittiseen arviointiin on ryhdyttävä heti eikä vasta valtuustokauden puolivälissä, ja ottava kriittiseen tarkasteluun mallin byrokratia, kuten päällekkäinen (konserni)ohjaus ja raskas ja kallis ohjauskoneisto. On kiinnitettävä huomiota mallin kustannuksiin, poliittisen ohjauksen vaikeutumiseen, sekä ammattilaisuuden ja yhteisöllisyyden häiriintymiseen: ”se millä ei ole hintaa kuolee pois”. Suoritekeskeisestä kontrolliohjauksesta on siirryttävä kunnianhimoista ammattilaisuutta tukevaan oppivaan organisaatioon. Kontrollin ja byrokratian vähentäminen voi tuoda myös säästöjä.

Kustannussäästöjä on etsitty tilaaja-tuottajamallista ja kilpailuttamisesta. Kuntalaisten uushuutolaisuuteen, uutta syytinkijärjestelmää rakentava kilpailuttaminen, jossa asiakkaita eivät ole ihmiset vaan tilaaja on vaarallista. On varottava hoiva- ja terveysmonopoleja, ensin palvelut ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan ja kun monopolin veitsi on kurkulla, hinnat nousevat. Ja verot maksetaan minne sattuu. Peruspalveluja on kehitettävä omaa tuotantoa kehittämällä ja myös voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tuella.

Kannatamme kansalaisia osallistavaa, poliittista vastuuta korostavaa kaupungin toiminnan ohjaamista pormestarimallia kehittämällä. Seuraava pormestari on valittava avoimella vaalilla nyt käytetyn suhmuroinnin sijasta. Poliittinen vastuu ja ohjaus voi parhammillaan parantaa esimerkiksi eri sektoreiden välistä yhteistoimintaa. Päättäjät, joilla on kasvot ja jotka voidaan vaihtaa, voivat myös halutessaan tukea yhteisöllisyyttä, oppivaa organisaatiota ja kunnianhimoista ammattilaisuutta. Pormestarimallissa vallan kasvot ovat hyvä asia, mutta yhdistyneenä tilaaja-tuottajamalliin malli merkitsee johtamista johtamisen päälle. Hallinnon kuluja on karsittava.

Ohjelmassa on hyvä asia nuorten yhteiskuntatakuu, nuoret työhön tai koulutukseen – on kuitenkin nähtävä, että nykymuotoinen koulutus ei sovi kaikille, on kehitettävä uusia muotoja työn ja koulutuksen lähentämiseksi, kuten oppisopimustoimintaa, samalla kun tuetaan pitkäjänteistä nuorten ohjausta ja tähän kuuluvaa ammattilaisuutta. Nuorten syrjäytymistä estävä yhteiskuntatakuu on toteutettava nuorten ehdoilla, tekemällä oppimista ja todellista työllistymistä esim. oppisopimuksilla mahdollistaen, välttäen rankaisemmalla rakennettua ”koulutusta koulutuksen päälle”.

Tampereen rakentaminen ja liikenne.

EI kalliille Rantaväyvän tunnelille.
Asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen. Tunnelin nettohinta tamperelaisille veronmaksajille on vähintään 100 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon Näsinkallion erotasoliittymän rakentaminen ja rahoituskulut. Lisäksi tunnelin rakentamisessa saattaa tulla arvaamattomia lisäkustannuksia. Liikennejärjestelmää voidaan kehittää muillakin tavoin. Vaihtoehtoja on, jos niitä halutaan selvittää. Kaupunginvaltuuston tulee käsittellä tunnelihanke uudelleen kiireellisenä, ennen ns. toteutusvaiheen alkamista, jotta hankkeesta voidaan irtaantua ilman sanktioita.

KYLLÄ joukkoliikenteen kehittämiselle, Tamperelainen joukkoliikenne on Suomen ellei maailman paras, sitä on edelleen kehitettävä, tahtoamme tässä ilmentää valtuutettujemme Kalevan ja Raevaaran aloite bussimatkan hinnan kohdennetusta alentamisesta
EPÄILEMME ratikkaa, se ei ole investointina käyttömenokuluja vähentävä. Hanketta tulisi lykätä ja ratikasta olisi hyvä kysyä kuntalaisten mielipidettä.
EPÄILEMME myös rakentamisen liian suurata keskittämistä keskustaan, liian tiivistä rakentamista. Kysymme palveleeko tiivisrakentamisen pakkomielle enemmän rakennusliikkeiden kuin tavallisen kuntalaisen etua. Nythän pyritään keskikaupungin autottomuus, mutta parkkipaikat maanalla tyhjinä? Aina kun tiiviiseen keskustaan rakennetaan, viedään samalla mahdollisuuksia tulevalta alueen rakentamiselta ja kehittämiseltä. Onhan muissakin euroopan kaupungeissa “vanhoja” keskustoita. Miksi ei ohjattaisi kauppa ja liiketoimia alueille, jotka mahdollistavat paremmin rakentamisen eikä olisi niin ahdasta. Kävelykeskustaa laajennetaan. Valtuustokauden loppupuolella arvioidaan muutoksen vaikutuksia keskustan kehitykselle ja liikenteen sujuvuudelle. Tähän riittäisi lyhyt kokeilu eikä tällaista raskasta ratkaisua tähän?

Ohjelmassa todetaan ”Päivähoidon ja perusopetuksen laadusta huolehditaan, Oppimisympäristöjä kehitetään monipuolisesti ja erilaiset oppijat huomioiden.” Mitä konkreettista voitaisiin tehdä erityisopetuksen tarpeen vähentämiseksi ja erilaisten oppijien ja oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamiseksi ilman että kustannukset kasvavat?
Eräs keino voisi olla ryhmitellä ekaluokkalaisia taitojen perusteella, kuten Vantaan perusopetuksessa (Ylen uutiset 28.9.2012) on tehty. Jokainen saisi oman tason kannalta tarkoituksenmukaista opetusta osaamisen tai motivaation mukaisissa ryhmissä. Jatko-opintokelpoisuudesta tulee kuitenkin ehdottomasti huolehtia.

Piilorasistista kansalliskieli-järjestelmää, joka edellyttää jokaiselta suomenkieliseltä ruotsin osaamista, ilman esimerkiksi työmarkkinoita koskevaa tarkoituksenmukaisuusharkintaa, on ryhdyttävä purkamaan. Suomeksi, nuorison kielellä: ei ole meille hyvä diili, että kaikkien on opiskeltava sekä englantia että ruotsia.

Erityisopetuksen tarvetta lisäävät haasteet äidinkielen, matematiikan ja vieraiden kielten opetuksessa. Näitä haasteita voitaisiin purkaa ja kielten opiskelua monipuolistaa tekemällä ruotsi valinnaiseksi oppiaineeksi kokeiluluvan turvin peruskoulussa kielitaidon monipuolistamiseksi ja keinona erityisopetuksen tarpeen ja koulun keskeyttämisten vähentämiseksi (asia varmaan etenisi kun meillä on oma valtuutettu opetusministerinä). Tämä voisi olla myös muille kunnille hyvä esimerkki kielitaitotarpeisiin ja hyvinvointihyötyihin perustuvasta kielikoulutuspolitiikasta. Toisella asteella keskeyttäminen on suuri ongelma. Ruotsin vapaaehtoisuus voisi auttaa tässä.

Amurin koulu olisi ainakin osittain palautettava suomenkieliseksi lähikouluksi. Vain pieni vähemmintö koulun oppilaista ei ole suomenkielisiä. Kyseessä onkin jonkinasteinen paremmin resurssoitu eliittikoulu, mikä on ristiriidassa koulujen eriarvoistumisen vastustamisen kanssa. Tähän liittyen emme usko koulujärjestelmämme vientiin, yhteiskunnallisten suhteiden, mitä koulu on, siirtämiseen rahaa vastaan jonnekin muualle.

Pormestariohjelman laatimiseen emme ole osallistuneet, eikä ohjelma meitä sido. Meille PO:n ja kaupunkistrategian suhde ei ole mikään tekninen asia, vaan sisältää poliittisia linjauksia ja valintoja. Toimimme asialinjalla. Pormestariohjelman strategisen sanahelinän keskeyttää ja tulee keskeyttämään kuntalaisten kysymys siitä, mitä tapahtuu todella ja mitä täytyy ja on pakko tehdä, jotta peruspalvelut ja edes niiden jonkinlainen laatu turvataan.

Hyvinvointiyhteiskunta – tekoja vai tyhjiä sanoja?

”Lisää saippuaa isännän silmiin”

Onko sanonta ”lisää saippuaa isännän silmiin” tuttu? Hyvinvointiyhteiskunta, paljon käytetty ja kaunis sana, on alkanut kuulostaa yhä enemmän puoluepamppujen kokoushöpötykseltä, jolla peitetään asioiden huonoa hoitoa.

Kunnolliset vanhuspalvelut. Joka kerta uusi hoitaja – miten lievitetään yksinäisyyttä ja kehitetään osaamista

Kunnollinen apu ei ole aina kiinni rahasta. Eikö esimerkiksi kotihoidon palveluja voisi järjestää niin, että hoitaja ei koko ajan vaihdu? Kuinka moni haluaa kertoa vaikkapa vessassa käyntiin liittyvästä avun tarpeesta aina uudelle ihmiselle? Yksi tuttu hoitaja helpottaa yksinäisyyttä paremmin kuin kymmenen kotihoitajaa, joita ei näe ensikohtaamisen jälkeen. Voiko TILTU (tilaaja-tuottaja –malli) estää järjen käytön?

Asumispalvelutoiminnassa lähtökohtana tulee olla asukkaiden oikeudet ja hyvä hoito. Nyt alalla on rusaasti epäkohtia, jotka johtuvat suuryritysten voitontavoittelusta ja sille kumartamisesta.

Kyse on myös siitä, miten asiakkaat ja kuntalaiset saadaan mukaan ja uusia toimintatapoja löydetään. Esimerkiksi mielenterveyden hoitamisessa voitaisiin keskusteluavun ja lääkkeiden lisäksi turvautua enemmän ihmisten arkisen toiminnallisuuden tukemiseen. Eri alojen ammattilaisilla, kuten sosiaalialan ammattilaisilla ja sosiaalityöllä, on tässä paljon annettavaa.

Lasten ja nuorten pahoinvointi ja huonot koulukokemukset

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin, koetun terveyden ja mielenterveyden kehityssuunnat ovat yleisesti ottaen suhteellisen tyydyttäviä. Kuitenkin pahoinvoinnista kertovat oireet, kokemukset ja lasten haasteelliset elämänolosuhteet kasautuvat. Lapsella ja nuorella, jonka kotona on vain yksi vanhempi ja jonka perheolot siten saattavat sisältää enemmän kasvatuksen ja huolenpidon haasteita, on huonompi terveys ja huonompia kokemuksia koulusta kuin muilla lapsilla ja nuorilla sekä enemmän kuluttavia tottumuksia, kuten alkoholinkäyttöä tai univajetta. Köyhyys, oppimisvaikeudet ja huonot ratkaisumallit vaikuttavat toisiinsa.

Huonot koulukokemukset ja muut riskitekijät lisäävät lapsen mielialan ja terveyden ongelmia. Koulussa huonosti viihtyvillä ja perheolojen suhteen haastavammissa oloissa kasvavilla lapsilla on melko usein masennusta (viidellätoista sadasta huono-osaisesta lapsesta vaikeitakin masennusoireita). Näitä ongelmia on perheolojen ja koulukokemusten suhteen parempiosaisilla lapsilla äärimmäisen harvoin (yhdellä kahdesta sadasta).

Lasta olisi autettava lähellä

Lasten ja lapsiperheiden tukemisessa perinteiset lähiyhteisöt, kuten koulu ja päiväkoti, sekä ihmisten arkeen liittyvät peruspalvelut ovat avainasemassa. Häiriösuuntautuneeseen toimintatapaan, jossa huomio kiinnitetään lapsen yksilöllisiin oireisiin, kuten oppimisvaikeuksiin ja häiriöitä korjaaviin toimenpiteisiin, tulisi lähteä vasta pakon edessä. Haasteita tulisi siten ratkoa mahdollisimman paljon paikan päällä, siellä missä niitä kohdataan, eikä siirtää ongelmia lapsen mukana erikoispalveluihin, ”pois silmistä”.

Tämä tarkoittaa, että luotetaan vanhempien ja lasten osaamiseen ja vahvistetaan näitä tutussa ja omassa ympäristössä. Tämä koskee peruspalvelujen ammattilaisten osaamista, neuvolatyötä, varhaiskasvatusta, perusopetusta, kouluterveydenhuoltoa, oppilashuoltoa ja myös ennaltaehkäisevää lastensuojelua.

Koulun yhteisöllisyyttä pitää vahvistaa

Koulun yhteisöllisyydessä on keskeisintä se, että vanhemmat ja opettajat ovat koulunkäyntiä ja sen sääntöjä koskevissa kysymyksissä samalla puolella. Hyvä järjestys koulussa on kasvatuskumppanuuden lähtökohta. Opettajien keinoja järjestyksen ylläpitämiseen tulee vahvistaa. Rangaistusten tulee olla mielekkäitä. On parempi, että oppilas siivoaa aiheuttamansa sotkun kuin että hän tuijottaa tunnin pulpetin kantta.

Pienet koulut ovat yhteisöllisempiä kuin suuret. Tietotekniikkaa voitaisiin käyttää nykyistä enemmän opetuksessa hyväksi ja näin säilyttää pienemmät koulut. Rauhallista ja sosiaalista ympäristöä ei voida siirtää lankoja pitkin, mutta tietoa – esimerkiksi videon välityksellä – voidaan.

Koulun ja vanhempien kasvatuskumppanuutta voidaan edistää monilla muillakin tavoin. On kyse sellaisen kehityksen edesauttamista, jossa vanhempien toiveet ja ajatukset siitä, miten oppilaiden tulee käyttäytyä ja toimia koulussa, lähenevät sitä, mitä koulussa odotetaan ja ajatellaan hyväksi ja päinvastoin. Näin kotien ja vanhempien suhtautuminen lapsen koulutyöhön lähenee sitä, mitä koulu odottaa.

Koulun ja vanhempien kasvatuskumppanuuden edistämisessä koululla on siinä mielessä suurempi vastuu kuin vanhemmilla, että yhteiskunta voi ohjata koulua ja sen toimijoita vahvemmin kuin vanhempia.

Aloitteita voisi lähteä koulusta. Kyse on tiedon kulusta.
Vanhempi voisi jatkaa siitä, miten koulussa ohjataan esimerkiksi hyödyntämällä opettajan lasta koskevia kehu- tai laiminlyöntimerkintöjä (Vilmassa tai muussa palautejärjestelmässä) määritellessään lapsen viikkorahaa tai kuukausirahaa. Koulun pitäisi yhdessä vanhempien kanssa ideoida, kehittää ja levittää erilaisia tämän suuntaisia käytännöllisiä toimintatapoja.

Vähennetään huostaanottoja tehokkaalla perheiden tuella ja tiheällä kontrollilla

Kuullessaan äskettäin sattuneesta lapsen kuolemaan päättyneestä tapahtumasarjasta, joka johti murhasyytteisiin vanhemmille, jokainen varmaan toivoi, että lapsi olisi otettu pois tällaisesta kodista. Tapaus on ääriesimerkki, mutta liian monessa perheessä lapset saavat osakseen niin huonoa kohtelua, että sitä ei voi sallia. Tilanteet tulisi selvittää pikaisesti. Lastensuojelussa on selvästi liian vähän työntekijöitä.

Useimmissa tilanteissa voidaan silti, havaituista puutteista huolimatta, antaa vanhemmille mahdollisuus kasvattaa itse oma lapsensa. Perhe saattaa selvitä varsin pienellä ulkopuolisella tuella, johon perinteinen kotipalvelu voi vastata. Haastavissa tilanteissa pelkkä kotiapu ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan esimerkiksi vanhemmuuden taitojen opettelua sekä monenlaista yhteistyötä myös ammattilaisten ja vanhempien välillä, esimerkiksi rajojen asettamiseksi lapselle.

Esimerkiksi ammatillinen tukihenkilö voi auttaa murrosikäistä poikaa pahimman yli ja näin auttaa yksinhuoltajaa jaksamaan.

Tulee myös muistaa, että huostaanotot tulevat yhteiskunnalle hyvin kalliiksi. Resursseja tulisi suunnata sellaiseen lasten ja perheiden tukemiseen, johon opettajien ja koulun tuki ja kontrolli yhdistyy. Tähän liittyvän osaamisen kehittäminen edellyttäisi myös menetelmien paikalliseen vaikuttavuuteen kohdistuvaa tutkimustoimintaa.

Mistä sitten rahat?

Menneinä hyvinä vuosina kaupungin menoja on kasvatettu toiminnoilla, joiden rahoitus on pois edellä käsitellyistä kaupungin tärkeistä perustehtävistä. On tosiasia, että perussuomalaiset eivät ole olleet päättämässä näitä menolisäyksiä, joten meidän on muita helpompi kyseenalaistaa ne.

Kehitystä pitää nyt ehdottomasti kääntää tasa-arvon suuntaan.

Eriarvoisuutta terveydenhuollossa pitää vähentää ja taata kunnolliset vanhuspalvelut.

Terve talous ON hyvinvoinnin perusta – ilmaisia palveluja ei ole.

Muuten olen sitä mieltä, että on henkisesti tärkeää ja käytännöllisesti järkevää poistaa ruotsin pakollisuus.